Vappupuhe 1.5.2022 Huittisissa punaisten muistomerkillä
Hyvät ystävät, arvoisat toverit
Haluaisin olla täällä tänään kertomassa teille, kuinka työntekijät ovat viimein saamassa tekemästään tärkeästä työstä asianmukaisen korvauksen. Päätään nostanut työnantajan isäntävalta on saatu painettua alas ja voimme jatkaa yhdessä suomalaisen sopimisen tiellä.
Haluaisin myös sanoa, että lähialueillamme ja maailmassa vallitsee rauha. Kaikki ihmiset saavat perustarpeensa: turvallisen kodin, riittävän ravinnon sekä mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä.
Haluaisin myös sanoa, että koronapandemia on viimein selätetty ja edessämme on valoisa ja leveä tie tulevaan.
Ikävä kyllä tämä ei ole se puhe, vaikka onneksi korona näyttää tällä hetkellä olevan menneen talven lumia. Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat pahasti umpisolmussa. Tippaleipäkin alkaa näyttää tämän tilanteen keskellä selkeältä ja sima kirkkaalta. Kirein solmu löytyy epäilemättä sosiaali- ja terveysalalta. Työnantaja on noussut takajaloilleen vaatimaan pakkolakia, jota voi luonnehtia laillistetuksi lakonmurtajaksi. Työntekijöiden perustuslaillisista oikeuksista viis.
Vietämme tänään työväen juhlapäivää ja kannamme punaista väriä ylpeästi. Väriä on myös kuntatyönantajien antamissa suojelutyön toteutumista koskevissa tiedoissa – siinä värissä on kuitenkin häpeän sävy. Ammattiliitot ovat kuitenkin onnistuneesti kumonneet näitä tietoja, jotka ovat toimineet myös pakkolain valmistelun selkänojana.
Hoitajavaje on jatkunut jo vuosikausia, mutta vasta nyt työnantajia huolettaa potilasturvallisuus. Kukaan ei voi kiistää etenkään kolmannen koronavuoden keskellä, etteikö sote-alan työntekijöiden vaatimukset paremmista palkoista ja työoloista olisi oikeutettuja. Sama koskee kuntasektoria laajemminkin. Kiitoskortit ehkä ilahduttavat, mutta olisi aika kuulla myös kolikon kilahdus.
Venäjän julma ja oikeudeton hyökkäys Ukrainaan nyrjäytti maailman uuteen asentoon ja tilanne Euroopassa on jännittyneempi kuin vuosikymmeniin. Kylmän sodan jälkeinen optimismin ja vakauden aika on viimeistään nyt päättynyt tragediaan. Ukrainan laajat ravinnerikkaat ja viljavat maat ovat pommitettavana ja miljoonat ihmiset ovat jo nyt paenneet kodeistaan. Suomi ja kansainvälinen yhteisö on tarjonnut auttavan kätensä.
Keskustelu sotilaallisesta liittoutumisesta on saanut vettä myllyyn oikein kunnolla – suuressa kuvassa avoin, kiihkoton, monipuolinen ja kriittinen keskustelu loistaa ikävä kyllä poissaolollaan. Meidän tulee punnita tilannetta laajasti ja katsoa kauas – kansanedustajana en tee päätöstä itseni, vaan lastenlasteni puolesta.
Erityisen huolestunut olen sodan vaikutuksista ruuantuotantoon niin Suomessa kuin maailmalla. Ukrainan viljojen jäädessä kylvämättä on Lähi-idässä ja Pohjoisessa Afrikassa vaarassa puhjeta vakava nälänhätä. Sodan myötä kiihtynyt energian hinnannousu ja lannoitteiden kallistuminen on vaarassa tehdä rumaa jälkeä myös meillä Suomessa.
Maataloudessa ja ruuantuotannossa on kynnetty syvällä jo ennen sodan syttymistä. Nyt käynnissä oleva kustannusten nousu on vaarassa olla oljenkorsi, joka lopulta katkaisee kamelin selän. Maatalouteen ohjatut tuet ovat menneet osittain rikkaruohon viljelyyn, kun nyt täytyisi pystyä turvaamaan suomalainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus. Tarvitsemme kotimaista leipää pöytään myös ensi talvena.
Käännän tässä tuottajien syvenevässä ahdingossa katseeni myös kaupanalan suuntaan. Tuottajia vaaditaan sopimuksissa sitoutumaan nykyiseen hintatasoon vuosien päähän, vaikka kustannusten nousu on aivan valtavaa eikä loppua näy. Samaan aikaan keskusliikkeet tekevät huipputulosta – halpuutus nähtävästi revitään alkutuottajan pussista.
Arvoisat toverit, hyvät ystävät
Vaikka puheeni viesti on lohduton, ei tälläkään paadella/muistomerkillä saa vaipua toivottomuuteen. Me täällä Huittisissa Satakunnassa ja lopulta koko Suomessa jaksamme rakentaa parempaa huomista. Olemme sen näyttäneet 1918, 1939 ja 1945 ja näytämme sen jälleen. Olimmepa NATOssa tai sen ulkopuolella – uskon tulevaan.
