Hallitus on löytämässä oikean narun mistä pitää vetää alkoholilain kokonaisuudistuksessa. 2.8 uutisoitiin, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä on halua siirtää anniskelua ravintoloihin ja laskea ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisäveroa.
– Uudistus toisi alalle takaisin tuhansia työpaikkoja, joita on osittain menetetty EU-jäsenyyden aikana voimakkaasti kasvaneen alkoholin matkustajatuonnin vuoksi, sanoo Myllykoski.
Matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) tilastojen mukaan alalta on menetetty n. 20 vuoden aikana 10 000 – 15 000 työpaikkaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä vastaavana aikana ravintoloiden osuus kokonaismyynnistä on pudonnut kahdestakymmenestä kymmeneen prosenttiin.
Alkoholiin liittyvistä työpaikoista tälläkin hetkellä kuusi kymmenestä on ravintoloissa. Uudistus ohjaisi kulutusta nykyistä enemmän ravintoloihin palveluiden pariin.
– Lisäisikö tämä alkoholin kulutusta, sitä en tiedä, mutta se mahdollistaisi kotona juomisen määrän vähenemisen kun tarjoiltavan alkoholin hinta olisi lähempänä hyllystä ostetun kanssa. Tuota palvelualojen työllistävää vaikutusta on sinällään vaikea ohittaa, eli rohkeutta hallitus.
– Uskokoon ken haluaa, mutta tämä voisi osaltaan muuttaa suomalaista alkoholikulttuuria. Voisimme ottaa askeleen haaveilemaamme eurooppalaiseen juomakulttuuriin, eikä vain askelta Viroon ja lastin kanssa takaisin.