Teinpä kirjallisen kysymyksen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselle siitä, miksi EU:n lintudirektiiviä ei sovelleta Suomessa kuten naapurimaissamme.* Merimetsojen, kuten myös valkoposkihanhien, häirintään aiheuttamiensa haittojen ehkäisemiseksi on meillä erittäin vaikeaa saada poikkeuslupia.
Vuonna 2018 EU:n komissiolle raportoituja artikla 9 mukaisia poikkeuslupia myönnettiin Suomessa merimetson osalta kolme ja valkoposkihanhen osalta neljä. Ruotsissa myönnettiin 67 ja 98, Tanskassa 445 ja 1595. EU tai merimetsokanta eivät edellytä Suomessa harjoitettua virkamiesnipotusta poikkeuslupien myöntämisessä. Tai ei ehkä niinkään ”nipotusta”, vaan enemmänkin tarkoitushakuista välinpitämättömyyttä.
Merimetso vaikuttaa kalastajien pyyntimääriin paikallisesti merkittävästi. Yksi merimetso syö helposti puoli kiloa kalaa päivässä ja tuottaa vastaavan läjän ulostetta. Merialueillamme pesii kymmeniä tuhansia merimetsoja. Raumalainen ammattikalastaja Jarno Aaltonen kertoi todistettavasti saalismääriensä kutistuneen 70 % merimetsoyhdyskunnan muutettua alueelle. Myös Rauman sataman laajennus keskeytyi merimetsojen takia. Tämän lisäksi merimetso tuhoaa Saaristomeren ja Pohjanlahden kauniita saaria ja pilaa mökkirantoja. Ei vaadi hirveitä ennustajan lahjoja, että voi nähdä merimetsojen levittäytyvän myös sisävesille, kun niitä jo nyt tavataan ympäri Suomea. Vielä ne eivät Suomessa pesi muualla, mutta ei siihen pitkää aikaa mene: merimetso pesii jo nyt Ruotsissa ja muutamassa muussakin maassa sisävesillä, vaikka onkin heitä, jotka asian kiistävät.
Aiheuttamistaan haitoista huolimatta merimetso on osa Itämeren linnustoa ja maamme luontoa. Sillä on tehtävänsä Itämeren ravinnekierrossa ja se edistää monimuotoisuutta antamalla suojaa joillekin heikommille lajeille. Sillä, kuten muillakin lajeilla, on oikeus elinympäristöönsä. Mutta rajansa kaikella, kun tuo hyvä kääntyy päälaelleen.
Jotta yleistyneen merimetson ja ihmisen keskinäinen yhteiselo onnistuisi, emme voi unohtaa heitä, joiden elinkeinolle merimetsot aiheuttavat haittoja. Haittojen ehkäisemisen laiminlyönnillä ja vähättelyllä luodaan katkeruutta ja vastakkainasettelua haitoista kärsivien ja suojelunäkökulmasta asiaa katsovien välille, vaikka molempien toiveena on toimiva yhteiselo kestävän merimetsokannan kanssa.
Tällä hetkellä merimetsojen haitoista kärsivät kokevat, ettei poikkeuslupajärjestelmä toimi kuten sen pitäisi. Luvan hakeminen on hankalaa ja työlästä, myönteisen päätöksen saaminen on harvinaista ja myönteisetkin päätökset saattavat tulla vesittyneinä takaisin alkuperäiseen hakemukseen nähden. Tämä johtuu siitä, että lupia myönnetään tiukemmin ehdoin kuin EU edellyttää.
Ympäristöministeriön merimetsotyöryhmän vuonna 2016 antama loppuraportti tunnisti nämä ongelmat ja tavoitteeksi asetettiin lupajärjestelmän joustavoittaminen. Eri näkökulmien ymmärtämiseksi perustettiin paikallisia yhteistyöryhmiä. Yhteistyöryhmistä ei ole kuitenkaan ollut konkreettista apua. Jo muutaman vuoden kuluttua vuoden 2019 merimetsostrategiassa yhteistyöryhmien toiminnan nähtiin tarvitsevan tehostusta. Strategiassa ryhmistä haluttiin jatkossa ”dynaamisia ja reagoivia”, mutta todellisuudessa ryhmät ovat olleet pitkälti tyhjä toimenpide.
Vastauksessaan kirjalliseen kysymykseeni ministeri Mikkonen totesi merimetson suojeluaseman pohjautuvan sen asemaan EU:n lintudirektiivissä.** Direktiivin katsotaan koskevan kaikkia luonnonvaraisia lintuja ja siten myös merimetsoa. Se sisältää erikseen listaukset lajeista, joita saa metsästää ja lajeista, jotka tarvitsevat erityistä suojelua. Merimetsoa ei mainita kummassakaan. Merimetso ei siis kuuluu tiukimmin suojeltujen lajien joukkoon, vaan on väliinputoaja erityistä suojelua tarvitsevien ja vapaasti metsästettävien lajien välissä. Siksi on kummallista, että Suomessa poikkeuslupakäytäntö on kehittynyt merimetson osalta niin tiukaksi. Tiukemmaksi kuin muissa EU-maissa. Sitä kun ei voida perustella EU:n lintudirektiivillä, vaan se on seurausta omista valinnoistamme. Tämä selviää hyvin europarlamentaarikko Nils Torvaldsin EU:n komissiolta saamasta vastauksesta, jossa todetaan jäsenvaltioiden voivan jo nyt hyödyntää poikkeusmahdollisuuksia täysimääräisesti merimetson ja kalastuksen välisten konfliktien hallitsemiseksi.***
Vastauksessaan kysymykseeni ministeri Mikkonen avoimesti toteaakin, että mikäli ”merimetsoon haluttaisiin vaikuttaa luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupakäytäntöä joustavammin (…), on ympäristöministeriön näkemyksen mukaan Suomessakin mahdollista harkita (…) niin sanottua suojametsästystä, josta säädettäisiin metsästyslainsäädännössä.”
Vaihtoehtoisesti metsästyslainsäädäntöön siirtämisen sijaan asiaan on mahdollista puuttua luonnonsuojelulaissakin, minkä Mikkonen jättää mainitsematta. Ongelmiin voitaisiin kuitenkin puuttua heti, jos ympäristöministeriö vain huomioisi haitoista kärsivien näkemykset ja kokemukset ja antaisi lupaviranomaiselle rohkeampia ohjeistuksia merimetsokannan ennaltaehkäisevään säätelyyn. Lupaviranomaisen tulisi tietysti myös noudattaa ohjeistuksia sekä tehdä lupien hakemisesta niin helppoa kuin mahdollista.
Onhan tämä harmillista, että olemme asian itse sössineet, emmekä voi syyttää siitä EU:ta. Lohdullista kuitenkin on, että samasta syystä voimme korjata tämän itse. Katkeruuden ja vastakkainasettelun ruokkimisen on loputtava ja haitat otettava tosissaan.
* https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KK_404+2020.pdf
** https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_404+2020.pdf
***Osa EU:n komission vastauksesta Nils Torvaldsin kysymykseen E-011387/2015:
Katsooko komissio syytä harkita merimetsojen sisällyttämistä lintudirektiivin liitteeseen 2 kestävien metsästysjärjestelmien sallimiseksi?
Koska jäsenvaltiot voivat jo nyt hyödyntää täysimääräisesti poikkeusmahdollisuuksia merimetsojen ja kalastuksen välisten konfliktien hallitsemiseksi, komissio ei näe syytä sisällyttää merimetsoja lintudirektiivin liitteeseen II. Lajien luettelointi lintudirektiivin liitteessä II liittyy virkistysmetsästykseen. Merimetsojen ja kalastuksen väliset konfliktit voidaan parhaiten saavuttaa käyttämällä direktiivin poikkeusjärjestelmää. Komissio on jo laatinut ohjeet auttaakseen jäsenvaltioita käyttämään näitä säännöksiä (4) ja rohkaisee niitä hyödyntämään täysimääräisesti direktiivin mukaista joustavuutta.
Merimetson siirtämisestä lintudirektiivin liitteeseen II on siis turha haaveilla. Oleellista on siirtyä hyödyntämään nykyinen poikkeusmahdollisuus täysimääräisesti.
