Ministeri Orpo väärällä tontilla

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski torjuu valtionvarainministeri Petteri Orpon esittämän ajatuksen palkkojen polkemisesta työllisyyden nimissä. Talouselämä-lehden haastattelussa 8.12.2017 Orpo esittää, että työntekijöille tulisi voida maksaa yleistä palkkatasoa pienempää palkkaa, jos osaamisessa on puutteita.

Heikossa työmarkkina-asemassa olevat ihmiset tarvitsevat koulutusta ja tukea työllistymiseen. Köyhyyspalkat ja ay-liikkeen alasajo taas evät ole kenenkään etu, vaikka EK:ssa ja Suomen Yrittäjissä näistä haaveillaan, Myllykoski sanoo.

Myllykoski pitää nurinkurisena sitä, että petetyn koulutuslupauksen ja erityisesti ammatilliseen koulutukseen kohdistuneiden valtavien leikkauksien jälkeen Kokoomus vaatii palkka-alea lääkkeeksi osaamisen puutteisiin.

Valtiovarainministerin olisikin nyt tärkeää keskittyä valtiontalouden hoitamiseen ja olla sotkeutumatta työmarkkinoiden sopimuksiin. Alipalkkauksen edistäminen vähentää verotuloja, joita Suomi tarvitsee nyt kipeästi, Myllykoski muistuttaa.

Myllykosken mukaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on todellinen, ja sen ratkaisemiseksi tarvitaan tasapainoisia ja reiluja välineitä. Tällainen voisi olla esimerkiksi malli, jossa työtön saisi ansiosidonnaisen päivärahan mukaansa siirtyessään ammatista toiseen ja muuttaessaan paikkakunnalta toiselle.

Uudet yhteiskunnalliset avaukset ovat tervetulleita, mutta niiden rakentaminen edellyttää muutakin kuin EK:n kuiskaajalta tulleiden viestien toistamista, Myllykoski toteaa.

Lisätiedot:

Jari Myllykoski
puh. (09) 432 3119
jari.myllykoski@eduskunta.fi