Miksei ravintola-alan kriisi jo hellitä?

Pitkään jatkuneista rajoitustoimista johtuvien lomautusten vuoksi ravintolatyöntekijöiden ansiopäivärahat alkavat loppua, jos eivät ole jo loppuneet. Samalla syytökset hidastelusta alan avaamisessa lentelevät suuntaan ja toiseen.

Huomio pitää nyt kiinnittää siihen, millä on väliä. Ravintoloiden anniskeluaika on leviämistasolla mahdollistettava klo 22 asti, myös perustasolla rajoituksia tulisi hellittää nykyisestä. Ravintolatyöntekijöiden tilanne on nyt äärimmäisen huolestuttava, ja paras lääke on sallia ravintoloiden pidempi aukiolo.

MaRa:n pääekonomisti Ari Peltoniemen ja PAMin ekonomisti Olli Toivasen tekemän laskelma, joka perustuu faktoihin, toisi tämä siltä istumalta 10 000 ravintola-alan työntekijää takaisin töihin. Terveysturvallisuudella ei pidä leikkiä, mutta nyt pitää pystyä näkemään, että tautitilanteen hyvän hallinnan vuoksi on jo mahdollista sallia ravintoloiden pidempi aukiolo. Emme pääse koronasta nopeasti eroon, ehkä emme milloinkaan, mutta paluu normaaliimpaan täytyy jossain vaiheessa tehdä ja oppia reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Nyt pitää pystyä näkemään, että tautitilanteen hyvän hallinnan vuoksi on jo mahdollista sallia ravintoloiden pidempi aukiolo.

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan avaaminen on yhtä tärkeää. Ravintola-alaa ei saa asettaa vastakkain kulttuuri- ja tapahtuma-alan kanssa, vaan molempia aloja tulee avata nopeasti. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että ravintola-ala on joutumassa tapahtuma-alaa koskevan erimielisyyden panttivangiksi. Tämä on kohtuutonta.

Viikko sitten kyselytunnilla ministeri Kiurulta tiedusteltiin moneen otteeseen tästä asiasta. Vastaavana ministerinä hän ilmoitti, että hänellä on kyllä asiassa suunnitelma, ja päätökset ovat aivan tässä ikään kuin tuloillaan, sitä tässä odotellaan.

Nyt kaipaan hallitukselta ennen kaikkea tekoja, sillä yrittäjien tilanne on erittäin tukala, mikä se onkaan työntekijöillä.

Nyt jostain kumman syystä vasemmistoliitolle on soviteltu koko sotkun jarrumiehen roolia. Aivan kuin joku kulisseissa haluaisi pelata Pekka-pelikorttia käteemme. Kansanedustajana kun tätä seuraa, niin ainakin minulle on tullut varsin selvä kuva, kuka jarrupolkimella seisoo. Nyt kaipaan hallitukselta ennen kaikkea tekoja, sillä yrittäjien tilanne on erittäin tukala, mikä se onkaan työntekijöillä. Nyt ei ole aikaa hukattavaksi.