Lakialoite pienpanimoiden väliaikaisesta etämyynnistä tänään lähetekeskustelussa

Tiedote 12.11.2020
Julkaisuvapaa heti

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski jätti huhtikuussa lakialoitteen alkoholilain väliaikaisesta muuttamisesta. Aloitteessa ehdotetaan koronaepidemian vuoksi suomalaisille pienpanimoille vuoden loppuun kestävää väliaikaista muiden EU-maiden toimijoiden kanssa yhdenvertaista etämyyntioikeutta. Lakialoitteen on allekirjoittanut 110 kansanedustajaa.

Lakialoite tulee käsittelyyn vasta nyt, koska kansanedustajien lakialoitteita ei tuotu koronan vuoksi keväällä normaalisti käsittelyyn, vaan niiden käsittelyä jouduttiin lykkäämään.

– Korona ei kuitenkaan ole ohi ja väliaikaisella etämyyntioikeudella helpotettaisiin kustannuksitta pienpanimoiden edelleen jatkuvaa hankalaa tilannetta. Lakialoitteessa ehdotettua määräaikaa voitaisiin säätää jatkuvaksi esimerkiksi 30.6.2021 asti, sanoo Myllykoski.

Aloitteessa esitetty etämyyntioikeus koskisi pienpanimoiden eli alle 15 000 000 litraa vuodessa olutta tuottavien panimoiden itse valmistamia enintään 5,5 % alkoholia sisältäviä alkoholijuomia, sekä vielä pienempien, käsityöläisoluita valmistavien pienpanimoiden itse valmistamia käsityöläisoluita.