Oli pakko tehdä toimenpidealoite tehdaslaitteiden hävittämisen estämiseksi. Tavoitteena on mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan jatkaminen tuotantolaitoksissa, joista suurpääoma haluaa vetäytyä, kuten nyt Veitsiluodon paperitehtaalta Kemistä.
– Toimintakunnossa olevien koneiden hävittäminen ei edusta tehokasta, ympäristön näkökulmasta kestävää tai yhteiskunnan etua palvelevaa yritystoimintaa.
Stora Enson lakkautuspäätöksen myötä Veitsiluodosta poistuu pysyvästi 550 työpaikkaa. Lisäksi tehtaan sulkeminen vaikuttaa voimakkaasti alihankintaverkostoon.
– Vaikka Stora Enso lopettaa Veitsiluodossa oman toimintansa, se ei tarkoita, etteikö toimintaa voisi jatkaa jokin toinen taho. Se olisi työntekijöiden ja alueen elinvoiman näkökulmasta erinomainen uutinen.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan useampikin toimija on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa selluliiketoimintaa tehtaalla. Lisäksi hallitus valmistelee parhaillaan äkillisen rakennemuutoksen tukipakettia Kemiin aluetalouden tukemiseksi.
– Veitsiluodon teollinen infrastruktuuri luo erinomaisen pohjan kannattavalle liiketoiminnalle. Nyt on käännettävä kaikki kivet, jotta tehtaan toiminta voisi jatkua myös tämän vuoden jälkeen
Hallituksen on myös pikaisesti valmisteltava lainsäädäntöä, joka velvoittaisi yritykset tarjoamaan mahdollisuutta muille toimijoille jatkaa liiketoimintaa.
– Samalla on omistajaohjauksessa uskallettava katsoa peiliin ja kysyttävä, mitä olisi voitu tehdä toisin ja mitä nyt pitää tehdä, eikä vain voimattomana hyssytellä. Valtio Solidiumin kautta kun ei ole vähäpätöinen omistaja kun kyseessä on Stora Enso.
UPM-Kymmenen toiminta Ranskassa herätti vuonna 2017 kritiikkiä, kun yhtiö rikkoi Docellen tehtaansa paperikoneet sen sijaan, että olisi myynyt ne. Irtisanottujen työntekijöiden osuuskunta olisi halunnut ostaa koneet ja jatkaa tehtaan toimintaa.
– Pääomavaltaisten tehtaiden tuotantovälineiden hävittäminen tilanteessa, jossa kannattava liiketoiminta uuden omistajan johdolla olisi mahdollista, on kestämätöntä. Mikäli Veitsiluodon tai muun vastaavan tehtaan laitteet rikottaisiin, nostaisi se kynnystä toiminnan uudelleen aloittamiseen huomattavasti.
Onneksi Hallitus tekee nopeasti jotain, myöntäessään 4,2 miljoonaa euroa kansallista yritystukivaltuutta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle käytettäväksi Kemi-Tornion äkillisen rakennemuutostilanteen hoitoon. Rahoitus suunnataan erityisesti pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin, joilla luodaan alueelle uusia työpaikkoja.