Tiedotteet

•

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on jättänyt lakialoitteen, joka puuttuu työntekijöiden työaikajoustojen (saldojen kerryttämisen) yksipuoliseen leikkaamiseen. Niin sanottujen työaikaleikkureiden ei pidä kaventaa palkkanauhaa eikä nipistää työntekijän palautumista ja näin riistää työntekijän työhyvinvointia. Myllykoski esittääkin työnantajalle erityistä velvollisuutta huolehtia työn järjestämisestä siten, että työntekijä pystyy tosiasiallisesti hyödyntämään täysimääräisesti kaiken tekemänsä työn.

- Kysymys on työelämän perusasiasta: kaikesta säännöllisen työajan ylittävästä työstä on saatava korvaus joko rahana tai vapaa-aikana. Monilla aloilla työaika ylittyy säännöllisesti ja liukumasaldopankki tursuaa yli äyräiden. Krooninen kiire ei salli saldon purkamista ja lopulta saldoleikkuri siirtää korvauksen tehdystä työstä tarkastelujakson vaihtuessa mappi ööhön, Myllykoski sanoo.

Asiantuntijatehtävissä on yleistä, että työaikalaissa sallitun tai työehtosopimuksella sovitun enimmäismäärän ylittävät työtunnit leikkaantuvat työaikaleikkurin takia tietyn tarkastelujakson jälkeen ilman, että työntekijä pystyy niitä hyödyntämään. Työkulttuuriin saattaa kuulua oletus, että kiiretilanteissa työntekijät venyvät saldoa kerryttämällä, mutta kunnollista käytäntöä sen purkamiseksi ei ole. Kertyvä työkuorma näkyy työpahoinvointina.

- Tällä hetkellä uupuminen ja työpahoinvoinnin lisääntyminen on yleisin syy pitkille sairauspoissaoloille, ja vastaavasti mielenterveysongelmat ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy.  Tiedämme myös, että työhyvinvoinnin puutteista koituu yhteiskunnalle ja yrityksille vuosittain miljardiluokan lasku. Vastuullista politiikkaa on asettaa työntekijän hyvinvoinnista huolehtiminen etusijalle, toteaa Myllykoski.

Myllykoski on laatinut lakialoitteen, jossa esitetään työaikalakiin työnantajalle erityistä huolehtimisvelvoitetta. Velvoitteen tarkoituksena on tukea työntekijöiden perusoikeuksien toteutumista työaikalain valvonnan ja noudattamisen tehostamisen kautta.

 

Lakialoite laiksi työaikalain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa esitetään työaikalakiin lisättäväksi työnantajan yleistä huolehtimisvelvoitetta koskevaa pykälää, jossa velvoitettaisiin työnantaja tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtimaan siitä, että työ järjestetään työaikalain ja työehtosopimuksen mukaisesti tavalla, joka tukee työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Pykälässä lueteltaisiin nimenomaisesti eräitä yleisimpiä työpaikoilla ilmeneviä epäkohtia, joiden ehkäisemiseen työnantajan tulisi pyrkiä. Huolehtimisvelvoitteen rikkominen lisättäisiin työaikalain työaikarikkomusta koskevan pykälän soveltamisalaan.

 

Toimilla tehostetaan työaikalain noudattamista ja valvontaa sekä puututaan nykyistä selkeämmin harmaaseen ylityöhön, joka voi johtua muun muassa niin sanotun työaikaleikkurin käytöstä, työtuntien työaikakirjanpitoon merkitsemättä jättämisestä, työaikalain mukaisten enimmäistyöaikojen ylittymisestä tai työntekijän liiallisesta työmäärästä. Muutokset korostavat ja selkeyttävät työnantajaa nykyisinkin sitovaa velvoitetta järjestää työ siten, että työntekijä pystyy suoriutumaan siitä työajan puitteissa ja lukemaan hyväksi sekä hyödyntämään täysimääräisesti tekemänsä työtunnit.

PERUSTELUT

 

Työajan enimmäismäärästä ja työajanseurannasta säädetään työaikalaissa. Lain mukaan työntekijän työaika (ylityöt mukaanluettuna) ei saa ylittää keskimäärin 48:aa tuntia viikossa neljän kuukauden tarkastelujakson aikana. Lain tavoitteena on tältä osin suojella työntekijää liialliselta työnteolta rajaamalla työaikaa, mutta työelämän todellisuudessa tämä periaate ei läheskään aina toteudu.

 

Säännöllisen työajan lisäksi teetettävä ylityö on aina sopimuksenvaraista. Monilla liukuvaa työaikaa noudattavilla työpaikoilla on kuitenkin yleisenä käytäntönä, että säännöllisen työajan ylittävää työtä teetetään liukumasaldoa kerryttämällä. Monet työntekijät tekevät jatkuvasti tällaista työtä heille osoitetuista työtehtävistä suoriutuakseen, jonka seurauksena heille kertyy erittäin suuria määriä liukumasaldoa. Tälle liukumasaldolle on asetettu ylitysten enimmäiskertymä, joka saa työaikalain mukaan olla korkeintaan 60 tuntia. Työntekijällä kuuluisi olla tosiasiallinen mahdollisuus tasata työaikaa pitäen kertymää vähentävää palkallista vapaata.

 

Jos liukumarajat ylittävää kertymää ei pystytä tosiallisesti vähentämään työntekijälle annettavalla palkallisella vapaa-ajalla, leikkautuvat enimmäismäärän ylittävät tunnit pois leikkautumissäännön (työaikaleikkuri) mukaisesti tarkastelujakson päättyessä. Tällöin syntyy tilanne, jossa työntekijä jää ilman minkäänlaista korvausta (palkallinen loma tai rahallinen korvaus sisältäen mahdolliset ylityökorvaukset) tekemästään työstä. Työnantajalla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta varmistaa, että työntekijä pystyy tosiasiallisesti tasaamaan työaikaansa käyttämään ylimeneviä työtunteja vapaina.

 

Yllä kuvattu enimmäismäärän ylittävien työtuntien leikkaantuminen työaikaleikkurin kautta on joillain toimialoilla varsin yleistä. Insinööriliiton mukaan esimerkiksi teknologia- ja metsäteollisuudessa ongelma koskee merkittävää osaa yrityksistä. Myös suunnittelu- ja konsulttialalla työtuntien leikkaantuminen on yleistä. Liiton vuonna 2021 teettämässä jäsenkyselyssä (n=2736) 32,7% vastaajista kertoi, että saldorajan ylittävät työtunnit vain kertyvät, kun taas 36,5% ei osannut sanoa, mitä näille työtunneille tapahtuu. Noin viidennes (19,8%) vastaajista kertoo, että ei ehdi pitää plussasaldoa pois vapaana. 81% vastaajista puolestaan kertoi, että työnantaja ei ole koskaan määrännyt pitämään kertynyttä plussasaldoa vapaana. Kyselystä ilmenee työpaikkojen kulttuuriin kuuluvan kiiretilanteissa oletus, että työntekijät venyvät sekä tarvittaessa kerryttävät saldoja (89,3%).

 

Kyselyn perusteella voidaan vetää johtopäätös, että saldoliukuman käyttäminen työtehtävistä suoriutumiseksi on työpaikoilla yleistä, mutta tosiasiallinen työajan tasaaminen toteutuu vaihtelevasti. Jollain työpaikoilla plussasaldo voidaan maksaa sopimuksen mukaan työntekijälle rahallisena korvauksena, mitä voidaan pitää jossain tilanteessa hyväksyttävänä menettelynä. Tällöin on kuitenkin riskinä, että työntekijälle tarpeellinen työstä palautuminen jää puutteelliseksi heikentäen työhyvinvointia niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

 

Työhyvinvoinnin heikentymisestä puhuttaessa voidaan käyttää työpahoinvoinnin käsitettä. Työpahoinvoinnin kustannusten laskeminen ei ole yksiselitteistä, mutta esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö on päätynyt tekemätöntä työtä koskevissa laskelmissaan 24 miljardiin euroon vuodessa. Ammattiliitto Pron laatimissa laskelmissa päädyttiin 10 miljardin euron vuotuisiin kustannuksiin, kun tarkasteltiin rajatummin sairauspoissaolojen, työtapaturmien sekä työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksia. Kysymys on mittakaavaltaan valtavasta ongelmasta, joka tulee kalliiksi niin työtekijöille itselleen, yhteiskunnalle kuin yrityksillekin.

 

Edellä esitetyistä syistä esitämme työaikalakiin säännöstä työnantajan yleisestä huolehtimisvelvoitteesta. Vastaavan luonteinen säännös on muun muassa työturvallisuuslaissa (738/2002) työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen liittyvien tekijöiden osalta.

Huolehtimisvelvoitetta koskeva pykälä ei loisi työnantajalle suoranaisia uusia velvoitteita, vaan korostaisi ja selkeyttäisi työnantajan olemassa olevia velvoitteita tarvittavin toimin ja hyvin käytännöin varmistaa työn järjestäminen työaikalain ja työehtosopimuksen toteutumisen turvaavalla tavalla. Työnantajan olisi erityisesti varmistuttava pykälän luettelokohdissa erikseen luetelluista seikoista, eli siitä, että:

  • tosiasiallisesti työhön käytettyä aikaa tai aikaa, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä ei jää kirjaamatta työaikakirjanpitoon ja hyvittämättä työntekijälle työajan enimmäismäärän ylityksen, lisä- ja ylityötä koskevien säännösten, liukuvaan työaikaan liittyvän työajan ylityksen enimmäiskertymän, työpaikalla käytössä olevan enimmäiskertymän ylittävien työtuntien leikkautumissäännön (työaikaleikkuri), aloittamis- ja lopettamistyön tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi;
  • työntekijä, joka ei ole antanut lain edellyttämää suostumusta ylityöhön, kykenee suoriutumaan työtehtävistään säännöllisen työajan puitteissa;
  • työntekijä kykenee suoriutumaan työtehtävistään ilman lain mukaisen työajan enimmäismäärän ylittymistä;
  • liukuvaa työaikaa sovellettaessa työntekijä suoriutuu työtehtävistään ilman säännöllisen työajan ylitysten enimmäiskertymän ylittymistä;
  • liukuvaa työaikaa sovellettaessa työntekijällä on tosiasiallinen mahdollisuus työajan tasaamiseen;
  • teetettäessä lisä- tai ylityötä lain mukainen korvaus maksetaan jokaiselta tosiasiallisesti tehdyltä lisä- tai ylityötunnilta tai työntekijällä on tosiasiallinen mahdollisuus pitää vapaata sovittaessa lisä- ja ylityökorvauksen antamisesta vapaa-aikana.

Lisäksi työaikalain työaikarikkomusta koskevaan 44 §:ään lisätään viittaus esitetyn huolehtimisvelvoitteen rikkomiseen siten, että huolehtimisvelvoitteen rikkominen on työaikarikkomuksena rangaistavaa. Rangaistavaa olisi siten se, että työnantaja laiminlyö tarpeelliset toimet huolehtiakseen työn järjestämisestä työaikalakia ja työehtosopimuksia noudattavalla tavalla, erityisesti erikseen luetellut kysymykset huomioiden. Muutos korostaa ja selkeyttää työnantajaa nykyisinkin sitovaa velvoitetta järjestää työ siten, että työntekijä pystyy suoriutumaan siitä työajan puitteissa ja lukemaan hyväksi sekä hyödyntämään täysimääräisesti tekemänsä työtunnit.

Muutos työaikalain työaikarikkomusta koskevaan säännökseen laajentaa samalla myös rikoslain 47 luvun 2 §:ssä säädetyn työaikasuojelurikoksen soveltamisalaa. Työaikasuojelurikoksesta tuomitaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö työntekijän vahingoksi työaika- tai vuosilomakirjanpidon, pitää sitä väärin, muuttaa, kätkee tai hävittää sen taikka tekee sen mahdottomaksi lukea, tai menettelee työaikalaissa rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta, määräyksestä tai kiellosta huolimatta. Säännöksen ala kattaa siis räikeimmät työaikakirjanpidon laiminlyönnit ja sen lisäksi työaikalain työaikarikkomuksena rangaistavaksi säädetyt teot, mikäli näitä jatketaan työsuojeluviranomaisen puuttumisen jälkeenkin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työaikalain muuttamisesta

 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan työaikalain (872/2019) 44 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1067/2021, sekä

lisätään lakiin uusi 43 a § seuraavasti:

43 a §

Työnantajan huolehtimisvelvoite

 

Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa ja työturvallisuuslaissa (738/2002) säädetään, työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan siitä, että työ järjestetään tämän lain ja työpaikalla yleisesti sovellettavien sopimusten mukaisesti. Tässä tarkoituksessa työnantajan on erityisesti varmistuttava, että:

1) tosiasiallisesti työhön käytettyä aikaa tai aikaa, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä ei jää kirjaamatta 32 §:ssä tarkoitettuun työaikakirjanpitoon ja hyvittämättä työntekijälle työajan enimmäismäärän ylityksen, lisä- ja ylityötä koskevien säännösten, liukuvaan työaikaan liittyvän työajan ylityksen enimmäiskertymän, työpaikalla käytössä olevan enimmäiskertymän ylittävien työtuntien leikkautumissäännön (työaikaleikkuri), 17 §:n 5 momentissa tarkoitetun aloittamis- ja lopettamistyön tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi.

2) työntekijä, joka ei ole antanut 17 §:n mukaista vapaaehtoista suostumusta ylityöhön, kykenee suoriutumaan työtehtävistään säännöllisen työajan puitteissa;

3) työntekijä kykenee suoriutumaan työtehtävistään ilman 18 §:ssä säädetyn työajan enimmäismäärän ylittymistä;

4) 12 §:ssä tarkoitettua liukuvaa työaikaa sovellettaessa työntekijä suoriutuu työtehtävistään ilman säännöllisen työajan ylitysten enimmäiskertymän ylittymistä;

5) liukuvaa työaikaa sovellettaessa työntekijällä on tosiasiallinen mahdollisuus työajan tasaamiseen;

6) teetettäessä työntekijän suostumuksella 16 §:ssä tarkoitettua lisä- tai ylityötä 20 §:n mukainen korvaus maksetaan jokaiselta tosiasiallisesti tehdyltä lisä- tai ylityötunnilta tai työntekijällä on tosiasiallinen mahdollisuus pitää vapaata sovittaessa 21 §:n mukaisesti lisä- ja ylityökorvauksen antamisesta vapaa-aikana.

44 §

Työaikarikkomus

Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 18 §:n enimmäistyöaikaa, 19 §:n hätätyötä, 25–27 §:n vähimmäislepoaikoja tai 30 §:n työvuoroluettelon laatimisvelvollisuutta koskevia säännöksiä taikka 43 a §:ssä säädettyä huolehtimisvelvoitetta, on tuomittava työaikarikkomuksesta sakkoon.

-----------------------------

 

•

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on jättänyt tänään 17.8. kirjallisen kysymyksen koskien valtion varmuusvarastoissa olevan viljan kotimaisuusastetta sekä huoltovarmuuden näkökulmasta tehtäviä toimenpiteitä, joilla voidaan osaltaan tukea kotimaista elintarviketuotantoa ja erityisesti viljanviljelyä.

Valtion varmuusvarastot ovat työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) ylläpitämiä varastoja, joissa säilytetään erilaisia yhteiskunnan toiminnan turvaamisen kannalta kriittisiä hyödykkeitä ja raaka-aineita, kuten elintarvikkeita. Varmuusvarastoissa säilytetään viljaa kuuden kuukauden tarvetta vastaava määrä.

Maataloudessa on kynnetty syvällä jo pitkään tuotantopanosten kallistumisen ja heikoksi jääneiden satojen vuoksi. Monen maatalousyrityksen kannattavuus on erittäin heikolla tolalla. Tilanne uhkaa paitsi yrittäjien toimeentuloa, niin myös kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta ja sitä kautta yhteiskuntamme huoltovarmuutta. Vakavaan tilanteeseen on puututtava, toteaa Myllykoski.

Huoltovarmuuden tavoitteet määritellään valtioneuvoston päätöksessä, jossa mahdollistetaan kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen markkinoiden toimintaedellytyksiä varmistamalla. Vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa maa- ja metsätalousministeriö voi yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ohjata tarkoituksenmukaiseksi nähdyllä tavalla esimerkiksi elintarvikkeiden tuotantoa.

Huoltovarmuusvarastojen raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia. Jotta kotimaista viljaa saadaan jatkossakin huoltovarmuuden tueksi, on viljanviljelyn oltava mahdollista maataloustuottajille. On tärkeää, että valtio turvaa tarvittaessa markkinoiden toimintaedellytyksiä – nyt on sen aika, Myllykoski sanoo.

Kirjallinen kysymys

Valtion varmuusvarastojen viljahankinnoista

Eduskunnan puhemiehelle

Maatalouden ja ruoantuotannon kustannukset ovat nousseet valtavasti lannoitteiden ja energian hinnan kallistumisen myötä. Ruokaviraston mukaan lannoitteiden hinnat olivat maaliskuussa 2022 yli kaksinkertaistuneet viime vuoden tasoon nähden, kun taas energian ja rehujen hinnoissa nousua on ollut muutamia kymmeniä prosentteja – muutokset ovat olleet valtavia tavanomaiseen tasoon nähden.[1]

Tuottajahinnat eivät ole pystyneet vastaamaan nouseviin kustannuksiin, joka heijastuu pahenevina kannattavuusongelmina erityisesti alkutuotannossa, kuten esimerkiksi viljanviljelyssä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan maatalouden kannattavuuskerroin painuu vuonna 2022 0,25:een edellisen vuoden 0,41:stä – käytännössä tämä tarkoittaa maatalousyrittäjälle neljän euron tuntipalkkaa sekä 0,9 prosentin oman pääoman korkotuottoa[2]. Vaikka viljan hinta on noussut, heikentää tuotantopanosten kallistuminen sekä mahdollinen heikoksi jäävä sato merkittävästi maataloustuottajien jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Maatalouden kannattavuuskriisillä on vaikutus yhteiskunnan huoltovarmuuteen elintarvikehuollon kestävyyden kautta. Työ- ja elinkeinoministeriön alainen Huoltovarmuuskeskus ylläpitää valtion elintarvikehuollon varmuusvarastoja, joissa säilytettävien raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia[3]. Tietoja varmuusvarastojen sisällöstä kotimaisen viljan osalta ei ole tällä hetkellä julkisesti saatavilla.

Valtioneuvoston päätöksessä (1048/2018) huoltovarmuuden tavoitteista todetaan, että ”valtion varmuusvarastoissa pidetään viljaa kotimaisen tarjonnan varmistamiseksi vakavien häiriötilanteiden sekä poikkeusolojen varalta siten, että maassa käytettävissä oleva määrä vastaa vähintään kuuden kuukauden keskimääräistä kulutusta ihmisravinnoksi. Lisäksi varmuusvarastoidaan alkutuotantoa varmistavia siemeniä, rehuvalkuaista ja muita välttämättömiä tuotantopanoksia.”

Päätöksessä todetaan niin ikään, että ”maa- ja metsätalousministeriö yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa varautuu ohjaamaan vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa voimavarojen ja alkutuotannon tuotantopanosten käyttöä, elintarvikkeiden tuotantoa ja tarjontaa huoltovarmuuden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.”.

Lisäksi päätöksen mukaan ”kotimaassa toimiva elintarviketeollisuus ja joustava päivittäistavarahuolto turvataan varmistamalla markkinoiden toimintaedellytykset vakavien häiriöiden ja poikkeusolojen varalta.”

Vallitsevassa kustannusympäristössä kotimaisen alkutuotannon tulevaisuus on vaakalaudalla, joka uhkaa ruoantuotannon ja huoltovarmuuden peruspilareita. Kansallisen huoltovarmuuden tavoitteiden ja elintarvikehuollon varmuusvarastojen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että kotimainen viljanviljely on taloudellisesti kannattavaa maatalouden alkutuottajien kannalta. Kuten valtioneuvoston päätöksessä todetaan, on vakavissa häiriötiloissa ja poikkeusoloissa mahdollista ryhtyä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketeollisuuden turvaamiseksi markkinoiden toimintaedellytyksiä varmistamalla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mikä on valtion varmuusvarastoissa säilöttävän viljan kotimaisuusaste? Minkälaisiin toimenpiteisiin maa- ja metsätalousministeriö on ryhtymässä yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa kotimaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi viljanviljelyn osalta huoltovarmuuden näkökulmasta?

[1] https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikemarkkinat/ajankohtaista/tiedotteet/2021/elintarvikeketjun-kustannuskriisi-vaatii-valittomia-ja-konkreettisia-toimenpiteita/

[2] https://www.luke.fi/fi/uutiset/maatalouden-kustannuskriisi-painaa-kannattavuutta

[3] https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/a/ajankohtaisia-kysymyksia-ja-vastauksia-huoltovarmuudesta

•

Maa- ja metsätalousvaliokunta on tänään hyväksytyssä mietinnössään kannattanut yksimielisesti hallituksen esitystä, jossa esitetään maatalouden luopumistuen saajille oikeutta käydä ansiotöissä ilman, että se vaikuttaa tuen saamiseen. Jatkossa maatalouden harjoittamisesta luopunut tukeen oikeutettu voi osallistua esimerkiksi maatalouden kausi- ja tilapäistöihin ilman tuen keskeyttämistä. Muutoksella tehdään pysyväksi koronaepidemian aikana tehdyt määräaikaiset poikkeukset luopumistuen maksamisessa.

 

Koronakriisin aikana rajojen sulkeutuminen aiheutti pulan kausityöntekijöistä. Esimerkiksi Ukrainasta on tullut kausittain noin 16 000 henkilöä, joista yli puolet on miehiä. Ukrainassa puhjenneen sodan myötä tilanne on kiristynyt entisestään, sillä aiemmin kausitöissä olleet miehet ovat nyt puolustamassa maataan, sanoo Myllykoski

 

Muutoksella mahdollistetaan osaavan työvoiman saamista työntekijäpulasta kärsivälle maataloudelle ja puutarha-alalle sekä laajemminkin edistetään työvoiman saatavuutta maaseutualueilla. Valiokunta on jo aiempaa, väliaikaista ansiotulorajan poistamista koskevaa säännöstä käsitellessään pitänyt tarpeellisena selvittää, että tulisiko järjestelystä tehdä pysyvä.

 

Muutos on myös tärkeä yhdenvertaisuutta edistävä tasa-arvoteko eläkeläisten näkökulmasta. Työeläkkeellä olevilla on mahdollisuus työskennellä ansiotyössä eläkkeellä ollessaan. On erittäin tervetullutta, että myös maatalouden harjoittamisesta luopuneet voivat halutessaan jatkaa työpanoksensa ja ammattitaitonsa hyödyntämistä ilman luopumistuen menettämistä, Myllykoski toteaa.

 

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja se astuu voimaan taannehtivasti 1. tammikuuta 2022 alkaen.

•

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin eilen merkittävää uudistusta maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämisestä. Jatkossa maksuhäiriömerkintä poistetaan kuukauden kuluttua velan suorittamisesta, kun tähän asti merkinnän poistumista on saanut odottaa vuosien ajan. Vasemmiston pitkäaikainen tavoite ylivelkaantuneiden aseman helpottamiseksi on vihdoin toteutumassa!

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on tehnyt asiasta vuosien aikana jo useamman lakialoitteen, jotka ovat saaneet laajaa kannatusta yli puoluerajojen. Viimeisin aloite yhdistettiin valiokunnassa hallituksen esityksen käsittelyyn.

- Maksuhäiriömerkintöjen keston lyhentäminen toi eduskunnassa kahdeksan puoluetta yhteen. Haluan kiittää erityisesti Arto Satosta, Ville Vähämäkeä, Arto Pirttilahtea, Outi Alanko-Kahiluotoa, Joakim Strandia, Katja Taimelaa ja Antero Laukkasta yhteisestä aloitteesta. Erityisesti ajattelen kuitenkin heitä, joiden jokapäiväiseen elämään asia vaikuttaa. On kohtuutonta joutua viettämään kakkosluokan kansalaisen elämää vuosien ajan, vaikka velat olisivat jo maksettu, sanoo Myllykoski.

Maksuhäiriömerkintöjä on viimeisimpien tietojen mukaan lähes 390 000 henkilöllä, eli lähes kymmenellä prosentilla aikuisväestöstä. Määrä on kasvanut lähes viidenneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erityisesti nuorten, matalasti koulutettujen ja erilaisissa elämän murroskohdissa olevien osuus merkinnän saaneista on korostunut.

Merkintä vaikeuttaa huomattavasti niin vakuutuksen ottamista, puhelinliittymän avaamista kuin vuokra-asunnonkin saamista tai voi jopa estää työpaikan saamisen tietyiltä aloilta. Myös yritystoiminnan aloittaminen tai kehittäminen hankaloituu olennaisesti. Sitkeässä pysyvä maksuhäiriömerkintä ei ainoastaan rajoita taloudellisia mahdollisuuksia, vaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisten terveyteen sekä hyvinvointiin. Tieto merkinnän nopeasta poistumisesta voi myös toimia kannustimena velan suorittamiseen, koska jatkossa tarjolla on selkeä keino oman tilanteen kohentamiseksi.

-Vaikka valo jo häämöttää tunnelin päässä, on lain voimaantulossa harmillinen puolen vuoden viive. Järjestelmiä tulee päivittää, mutta jokainen päivä kärsimyksen pitkittämistä tuntuu tässä tilanteessa epäoikeudenmukaiselta, toteaa Myllykoski.

Ruotsissa vastaavan uudistuksen todettiin lisänneen merkittävästi työllisyyttä, edistäneen alueellista liikkuvuutta, parantaneen ansioita sekä lisänneen luotonantoa – myönteiset vaikutukset ovat selkeitä niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta!

Maksuhäiriömerkinnän pitkä kesto on ollut kaksoisrangaistus, joka estää uuteen alkuun pääsemistä. Uudistus on tärkeä niin yksityishenkilöiden kuin yrittäjien kannalta. Tässäkin on yksi hallituksen työllisyysteko, jota näyttää epäilijöille, jatkaa Myllykoski.