Ajankohtaista:

•

Kirjoitus on julkaistu alunperin Satakunnan Kansassa 29. elokuuta 2022.

Pelastusala lähestyy hälytystilaa, eikä tällä kertaa ole kysymys pienestä nurmipalosta, vaan vielä pahemmasta tilanteesta: koulutuksessa olevasta rahoitusvajeesta. Arvioiden mukaan tarvitsemme vuoteen 2030 mennessä noin 2 500 uutta pelastusalan ammattilaista, mutta nykyisellä rahoituskehityksellä koulutusmäärät tulevat kääntymään laskuun lähivuosina.

 

Julkisella vallalla on lakiin kirjattu velvollisuus järjestää pelastusalan koulutusta, joka edellyttää myös sen rahoituksen takaamista. Lisäksi mikäli pelastustoimesta vastaavilla hyvinvointialueilla ei kyetä turvaamaan toimivaa sopimuspalokuntien verkostoa, lähtee alalla kytevä kriisi leviämään yhä laajemmaksi. Toki kuten muillakin aloilla, kysymys on osaltaan myös alan yleisestä vetovoimasta.

 

Pelastustoimen lisäkoulutustarve on kiistaton ja sen turvaaminen tulee olemaan hyvinvointialueille keskeinen tehtävä. Satakunnassa hätään on onneksi jo reagoitu, kiitos siitä maakuntamme edunvalvojille: Satakunnan hyvinvointialueen johtajalle Kirsi Varhilalle, maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilälle ja pelastusjohtaja Pekka Tähtiselle.

 

He kuvasivat ministereille ja maakunnan kansanedustajille lähettämässä kirjeessään paitsi ongelman, niin myös ratkaisun: Satakunnassa voitaisiin järjestää Kuopion Pelastusopiston alaisuudessa alueellista pelastusalan koulutusta. Menneisyydessä sitä onkin järjestetty, joten miksi emme palauttaisi koulutusta. Meillä on myös muita koulutusta tukevia resursseja ja palveluita, kuten mahdollisuus ensihoitokoulutuksen järjestämiseen.

 

Ennen kaikkea maakunnassamme on jo valmiiksi Länsi-Suomen pelastusharjoitusalue, joka on maamme toiseksi paras harjoitusalue. Koulutuksen alueellisuus madaltaa koulutukseen hakeutumista alueilta, jotka ovat tällä hetkellä kaukana pelastusopistosta. Hyvinvointialueilla tulee olla tasapuolinen mahdollisuus saada pelastustoimen henkilöstöä – alueellinen koulutus tukee myös tätä tavoitetta.

 

Ratkaisun avaimet jo kilisevät ja pian alkaa olla korkea aika tarttua niihin. Välttämättömän pelastushenkilöstön tarve vain kasvaa lähivuosina, mutta nykyisen rahoitustrendin jatkuessa kissat saavat opetella itse kiipeämään alas puista ja vaahtosammuttimen päiväys kannattaa viimeistään nyt tarkistaa.

Rahoitusta pelastuskoulutukseen ei tarvitse kuitenkaan etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaan se vaatii valtiollisia poliittisia päätöksiä.

•

Kolumni on julkaistu alunperin Satakunnan viikossa 26. elokuuta 2022.

 

Historian kieltäjä tyytyy usein vähään: riittää, että lakaisee niin sanotut roskat maton alle. Kieltämiseen kuuluu, ettei mitään sotkua ole koskaan ollutkaan. Usein haluamme piilottaa historiamme siirtelemällä patsaita pois julkisilta paikoilta. On toki ymmärrettävää, että esimerkiksi hirmuhallinnollaan kurittanut diktaattori halutaan pois katukuvasta. Vaan on niitä patsaita demokraattisessa yhteiskunnassakin, niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisesti.

Historian tunnustamisen kautta on helpompaa ymmärtää, millaisia me todella olemme. On parempi muistaa virheet, kuin toistaa niitä – yhteistä arvokeskustelua syntyy menneen avoimen kriittisestä kohtaamisesta. Virheillä mässäily, julkinen ruoskiminen ja jälkiviisaus tulee erottaa terveestä itsekritiikistä ja keskustelusta. Kasvojen pesussa paras apuväline on peili, ei papereiden polttaminen tai patsaiden piilottaminen.

Tänä keväänä monet patsaat ovat näyttäytyneet uudessa valossa. Yksi tällainen monumentti on yli tuhat kilometriä pitkä jättiläinen, nimittäin Venäjän ja Saksan välillä kulkeva kaasuputki. Euroopassa ajateltiin 2000-luvulla, että energian kautta kautta Venäjä saadaan sidottua osaksi länsimaista järjestelmää – nyt näyttääkin, että asiassa on käynyt juuri päinvastoin.

Venäjän integraatio eurooppalaiseen järjestelmään edusti pitkään poliittista valtavirtaa, johon ei pitänyt liittyä mainittavia riskejä – riskeistä varoittaminen edusti monille suorastaan harhaoppia. Viimeistään nyt kaikki voivat varmaan tunnustaa, että varoitukset eivät olleet aiheettomia.

Tapahtumilla on aina monet puolensa, joihin meillä kaikilla on omat näkökulmamme. Totuus on usein liukas saippua, mutta avoimella ymmärrystä lisäävällä keskustelulla voidaan saada balsamia yhteisiin haavoihin. Ehkä silloin voimme vihdoin nähdä norsun huoneessa. Patsaiden piilottaminen sitä vastoin kertoo heikosta itsetunnosta; juutumme potemaan häpeää niistä ajoista, joista meitä muistutetaan ja moititaan. Häpeän sijaan lääke löytyy politiikan vanhasta sananlaskusta: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Jari Myllykoski

Kansanedustaja (vas.)

Nakkila

•

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on jättänyt tänään 17.8. kirjallisen kysymyksen koskien valtion varmuusvarastoissa olevan viljan kotimaisuusastetta sekä huoltovarmuuden näkökulmasta tehtäviä toimenpiteitä, joilla voidaan osaltaan tukea kotimaista elintarviketuotantoa ja erityisesti viljanviljelyä.

Valtion varmuusvarastot ovat työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) ylläpitämiä varastoja, joissa säilytetään erilaisia yhteiskunnan toiminnan turvaamisen kannalta kriittisiä hyödykkeitä ja raaka-aineita, kuten elintarvikkeita. Varmuusvarastoissa säilytetään viljaa kuuden kuukauden tarvetta vastaava määrä.

Maataloudessa on kynnetty syvällä jo pitkään tuotantopanosten kallistumisen ja heikoksi jääneiden satojen vuoksi. Monen maatalousyrityksen kannattavuus on erittäin heikolla tolalla. Tilanne uhkaa paitsi yrittäjien toimeentuloa, niin myös kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta ja sitä kautta yhteiskuntamme huoltovarmuutta. Vakavaan tilanteeseen on puututtava, toteaa Myllykoski.

Huoltovarmuuden tavoitteet määritellään valtioneuvoston päätöksessä, jossa mahdollistetaan kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen markkinoiden toimintaedellytyksiä varmistamalla. Vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa maa- ja metsätalousministeriö voi yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ohjata tarkoituksenmukaiseksi nähdyllä tavalla esimerkiksi elintarvikkeiden tuotantoa.

Huoltovarmuusvarastojen raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia. Jotta kotimaista viljaa saadaan jatkossakin huoltovarmuuden tueksi, on viljanviljelyn oltava mahdollista maataloustuottajille. On tärkeää, että valtio turvaa tarvittaessa markkinoiden toimintaedellytyksiä – nyt on sen aika, Myllykoski sanoo.

Kirjallinen kysymys

Valtion varmuusvarastojen viljahankinnoista

Eduskunnan puhemiehelle

Maatalouden ja ruoantuotannon kustannukset ovat nousseet valtavasti lannoitteiden ja energian hinnan kallistumisen myötä. Ruokaviraston mukaan lannoitteiden hinnat olivat maaliskuussa 2022 yli kaksinkertaistuneet viime vuoden tasoon nähden, kun taas energian ja rehujen hinnoissa nousua on ollut muutamia kymmeniä prosentteja – muutokset ovat olleet valtavia tavanomaiseen tasoon nähden.[1]

Tuottajahinnat eivät ole pystyneet vastaamaan nouseviin kustannuksiin, joka heijastuu pahenevina kannattavuusongelmina erityisesti alkutuotannossa, kuten esimerkiksi viljanviljelyssä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan maatalouden kannattavuuskerroin painuu vuonna 2022 0,25:een edellisen vuoden 0,41:stä – käytännössä tämä tarkoittaa maatalousyrittäjälle neljän euron tuntipalkkaa sekä 0,9 prosentin oman pääoman korkotuottoa[2]. Vaikka viljan hinta on noussut, heikentää tuotantopanosten kallistuminen sekä mahdollinen heikoksi jäävä sato merkittävästi maataloustuottajien jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Maatalouden kannattavuuskriisillä on vaikutus yhteiskunnan huoltovarmuuteen elintarvikehuollon kestävyyden kautta. Työ- ja elinkeinoministeriön alainen Huoltovarmuuskeskus ylläpitää valtion elintarvikehuollon varmuusvarastoja, joissa säilytettävien raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia[3]. Tietoja varmuusvarastojen sisällöstä kotimaisen viljan osalta ei ole tällä hetkellä julkisesti saatavilla.

Valtioneuvoston päätöksessä (1048/2018) huoltovarmuuden tavoitteista todetaan, että ”valtion varmuusvarastoissa pidetään viljaa kotimaisen tarjonnan varmistamiseksi vakavien häiriötilanteiden sekä poikkeusolojen varalta siten, että maassa käytettävissä oleva määrä vastaa vähintään kuuden kuukauden keskimääräistä kulutusta ihmisravinnoksi. Lisäksi varmuusvarastoidaan alkutuotantoa varmistavia siemeniä, rehuvalkuaista ja muita välttämättömiä tuotantopanoksia.”

Päätöksessä todetaan niin ikään, että ”maa- ja metsätalousministeriö yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa varautuu ohjaamaan vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa voimavarojen ja alkutuotannon tuotantopanosten käyttöä, elintarvikkeiden tuotantoa ja tarjontaa huoltovarmuuden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.”.

Lisäksi päätöksen mukaan ”kotimaassa toimiva elintarviketeollisuus ja joustava päivittäistavarahuolto turvataan varmistamalla markkinoiden toimintaedellytykset vakavien häiriöiden ja poikkeusolojen varalta.”

Vallitsevassa kustannusympäristössä kotimaisen alkutuotannon tulevaisuus on vaakalaudalla, joka uhkaa ruoantuotannon ja huoltovarmuuden peruspilareita. Kansallisen huoltovarmuuden tavoitteiden ja elintarvikehuollon varmuusvarastojen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että kotimainen viljanviljely on taloudellisesti kannattavaa maatalouden alkutuottajien kannalta. Kuten valtioneuvoston päätöksessä todetaan, on vakavissa häiriötiloissa ja poikkeusoloissa mahdollista ryhtyä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketeollisuuden turvaamiseksi markkinoiden toimintaedellytyksiä varmistamalla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mikä on valtion varmuusvarastoissa säilöttävän viljan kotimaisuusaste? Minkälaisiin toimenpiteisiin maa- ja metsätalousministeriö on ryhtymässä yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa kotimaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi viljanviljelyn osalta huoltovarmuuden näkökulmasta?

[1] https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikemarkkinat/ajankohtaista/tiedotteet/2021/elintarvikeketjun-kustannuskriisi-vaatii-valittomia-ja-konkreettisia-toimenpiteita/

[2] https://www.luke.fi/fi/uutiset/maatalouden-kustannuskriisi-painaa-kannattavuutta

[3] https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/a/ajankohtaisia-kysymyksia-ja-vastauksia-huoltovarmuudesta

•

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan vasemmiston Vasenvoima -verkkolehdessä 7. elokuuta 2022

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi budjettineuvottelujen yhteydessä ylimääräisestä, kertaluontoisesta lapsilisän maksamisesta kaikille suomalaisille lapsiperheille.

Perusteluna tuotiin esille lapsiperheiden olevan kohderyhmä, jota hallitus ei unohda. Polttoaineiden ja energian hintojen kallistuminen yhdessä ruuan hintojen nousun kanssa koettelee kaikkia suomalaisia, mutta osalle lapsiperheistä tilanne on erityisen hankala.

Lapsilisä maksetaan kaikille lapsiperheille, mutta karu totuus on, että toimeentulotuen varassa eläville perheille se ei konkretisoidu. Tämä johtuu siitä, että Kelan maksamaan toimeentulotukeen vaikuttavat kaikki veronalaiset ja verovapaat tulot, jotka tuenhakijalla ja hänen toimeentulotukiperheellään on käytettävissä sinä aikana, jolle tukea haetaan. Lapsilisä on siis yksi näistä tuloista, jotka vähentävät toimeentulotuen määrää.

Mikäli joulukuulle maksettavaksi suunniteltu lapsilisä maksettaisiin nykyisen maksatusperiaatteen mukaan, jäisivät kaikkein heikommassa asemassa olevat lapsiperheet nuolemaan näppejään.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo arvosteli ehdotusta, ettei ylimääräinen, kertaluontoinen lapsilisä kohdistu riittävästi pienituloisimmille perheille, jos lisä maksettaisiin nykysäädöksin.

Pian ministeri Saarikko sitten tarkensikin, että lisä tulee kaikille eikä se leikkaisi toimeentulotukea.

Mielestäni nyt olisi oikea hetki ottaa käyttöön vasemmiston kansanedustaja Katja Hännisen lakialoitteen tavoite: muutetaan lainsäädäntöä niin, että lapsilisiä ei jatkossakaan oteta huomioon toimeentulotuen määrässä.